6/26/2018

Back being single again






8. maaliskuuta 2017 M. lähti takaisin lastensa luokse. Vannotutti että ollaan etäsuhteessa, muuten hän ei selviä! Oli silloin jo niin läheisriippuvainen minusta. Heinäkuussa 2017 olimme viikon kesälomalla yhdessä. Silloin näimme toisiamme viimeisen kerran. Syksyn aikana pidin tiiviisti yhteyttä, kirjoittelin elämänmenostani täällä ja tavalliset kuulumiset. Hän oli kuitenkin hiljaa, ei kertoillut mitään kysymättä, oli hyvin passiivinen. Loka-marraskuussa hän oli vongannut sitten meidän entistä yhteistä työkaveria kahville useaan otteeseen ja jopa käynyt henkilön liikkeessäkin ihan tavatakseen. Eipä tämä vongattu henkilö kuitenkaan suostunut näille kahveille, ja viisaasti teki! M. veti siitä kuitenkin herneen nenäänsä.
Joulukuun alussa M. oli alkanut seurustelemaan uuden naikkosen kanssa, josta minulle tietenkään ei maninnut mitään. Lähetti kiltisti itsenäisyyspäivä toivottelut ja synttärionnittelut viestien muodossa, sydämin koristeltuna ja rakkaudenosoituksin. Tammi-helmikuussa oli ihan hiljaista, ei tullut M:ltä viestin viestiä. Kirjoitin sitten maaliskuussa hänelle vihjailevan viestin, että olisiko parempi mennä kukin omia teitään kun näin vaikeaksi menee ettei edes yhteyttä enää pidetä siltä puolen. No tämähän laukaisi hirvittävän viesti ja soittelurumban, ihmetteli muka ja vannoi taas rakkauttansa ja että ei voi elää ilman minua! Olin sen viestin jälkeen viestittelemättä aina juhannusviikolle asti, jolloin sattuman kautta sain selville uuden naikkosen nimen, ja kaiken kyselyn jälkeen M. tunnusti että jo joulukuussa oli alkanut seurustelemaan...Minulle M. yritti väittää että se on minun vikani että niin kävi, että itse olin muka pistänyt välit poikki maaliskuussa. No se maaliskuu oli vähän niinkuin myöhemmin kuin se joulukuu, jolloin minulle olisi jo pitänyt kertoa asiasta eikä salata sitä. Minulle hän on petturi. Jokainenhan tietää että kun kerran pettää, pettää toisenkin kerran.  Ei se asia sillä ole selvä että M. itse vain päässään on miettinyt että hiljaisuus tappoi etäsuhteen, sillä miehenä hänen olisi pitänyt tehdä jotain sen asian hyväksi, eikä vain etsiä uutta höynäytettävää.
Minulla ei ole hätää. Minä pärjään vallan mainiosti yksin ja ilman häntä. Reiluus tästä tarinasta kyllä loppuvaiheessa puuttui täysin, voin täysin rinnoin sanoa että ihan munatonta toimintaa!



11/13/2017

Piirakkasukat



Suomi 100v. teema ajatuksissa lähdin tekemään näitä sukkia. Sinivalkoiset. Ohje netistä. Haasteellinen näin aloittelevalle kutojalle, mutta onnistuin.





Sukat on kudottu 100% merinovillasta, pehmeä ja joustava lanka. Itse kuvio oli loppujenlopuksi hyvin helppo, ja kädenjälki oli ihan ok omasta mielestä. Illat menee nopeammin kun on jotain tekemistä, ja kutominen on todellakin koukuttavaa!



Tässä valmiit sukat pääteltynä ja höyrystettynä. Nämä lähtivät postissa siskolleni syyslahjaksi. Olin tyytyväinen lopputulokseen.


Ikean sininen puunkantokassi



Pohjois-Norjassa metsiä ei ole sillä tavalla kuin Suomessa. Vaivaiskoivuja ja pajukkoa vain tuntureilla.

Minä tilaan polttopuuni Aksikselta Hasvikista kotiinkuljetuksella. Voi vaihtoehtoisesti ostaa joko 40L tai 60L säkkejä. Minä olen tilannut 60L säkkejä. Kotiinkuljetusauto latoo ne säkit nätisti aina tuohon autotallin päätyyn, josta minä ne sitten kannan autotalliin.

Tänään on ollut mittari nollassa, ja nyt illalla on tupruttanut puuterilunta. Säätiedotuksen mukaan näyttää siltä, että muuttuu vesisateeksi huomenna, saapa nähdä saadaanko me valkoinen joulu tänne paratiisisaarelle!

Minä iltapäivällä töistä tultua mietin, että millä lähden hakemaan polttopuita autotallista. En halunnut ottaa tuota isoa puuastiaa mikä takan vieressä on, vaan mietin jotain helpommin kannettavaa. Muistin, että alakerrassa pyykkihuoneessa on Ikean sininen iso kassi. Sen hain ja sillä hain puita autotallista. Siihen mahtuu yllättävän paljon, ja sillä on helppo kantaa. Sitäpaitsi ulkoportailla oli hieno kerros jo jäätä, niin oli hyvä että toinen käsi oli vapaana, että pystyi tasapainoilemaan portaat takaisin ylös.

Olohuoneen takassa on tällä hetkellä tuli. Se tuo tunnelmaa jo tummiin iltoihin.